facebook tracking

Accountant, Helsinki

Scroll to content

Kirjanpitäjä – kiinnostaisiko sinua työskennellä yrityksen sisäisen taloushallinnon asiantuntijana yhdessä Suomen parhaista työpaikoista? Sinulla olisi juuri nyt tilaisuus liittyä Suomen suurimmaksi kiinteistöalan yritykseksi kehittyvän yhtiön osaavien ammattilaisten joukkoon. Yritykseen, jossa taloushallinnon osaaminen on liiketoiminnan tukipilari ja yksi core-kompetensseista. Mikäli sinua kiinnostaa mahdollisuus osallistua myös taloushallinnon ja sen prosessien kehittämiseen, tässä se on. Tilaisuutesi!

Accountant-rooli meillä

Meillä tulet kirjanpitäjänä työskentelemään seitsemän osaajan tiimissä, joka vastaa yrityksemme ja sen sisaryhtiöiden taloushallinnosta. Liiketoimintamme voimakkaan kasvun johdosta haemme nyt uutta työkaveria ottamaan vastuuta kanssamme meidän kirjapidon ajantasaisuudesta ja oikeellisuudesta sekä tilinpäätöksestä ja verotusasioista. Tärkeä osa työtäsi on raportointi emoyhtiöllemme Ruotsiin. Osallistut myös myyntireskontramme ja laskutuksemme hoitamiseen mutta näkemystäsi kaipaamme myös näiden kehittämiseen. Pääset laajemminkin osallistumaan meillä toimintamme ja järjestelmiemme kehittämiseen – työhön, johon me tulemme lähivuosina panostamaan merkittävästi. Näkemykselläsi on siis arvoa, kun suuntaamme kohti tulevaa!

Accountant-rooli on meille tärkeä tehtävä. Se tarkoittaa sitä, että katsontakulmasi talousasioihimme tulee olemaan laaja. Et pakerra vain yhtä nurkkaa tai työvaihetta, vaan pääset näkemään laajemmin taloushallinnon tuotantoamme, sekä mihin yrityksemme on menossa, ja mitä talossa tapahtuu. Tässä tehtävässä pääset kasvattamaan osaamispääomaasi uraasi ja kehittymistäsi ajatellen – kaikkea sinun ei tarvitse vielä osata. Kasvun mahdollistaa juuri tuo kehitysaspekti, joka tuo lisämausteen kirjanpidon ja raportoinnin arkeen ja aikatauluihin. 

Rinnallesi tulet saamaan osaavan tiimin. Olemme yhteen hiileen puhaltava, eläväinen joukko alamme ammattilaisia. Vaikka työmme on itsenäistä, me ratkomme haasteita ja viihdymme yhdessä. Meidän arjessa näkyy hymyileviä kasvoja sekä kuuluu nauru ja ilo. Koska tuotamme taloushallinnon palveluita myös asiakkaillemme, tarvittaessa tukenasi arjen solmuja aukaisemassa ovat kymmenet taloushallinnon ammattilaisemme.

Näin pääset alkuun

Ensimmäisinä työpäivinäsi pääset tutustumaan taloon ja uusiin työkavereihisi. Perehdytämme sinut heti työsuhteesi alussa käyttämiimme ohjelmiin ja prosesseihimme. Vaikka kokenut taloushallinnon osaaja oletkin, tulee eteesi varmasti uutta. Kaikkea et ehkä osaa heti, joten älä huoli, me kyllä autamme ja kysyä saa aina. Olemme varmoja, että pääset nopeasti sinuiksi liiketoimintamme, toimintatapojemme ja työkavereittesi kanssa.

Lupauksemme sinulle

Uskomme, että huomaat nopeasti, kuinka arvomme Passion for Colleagues and Clients, Excellence, Innovation ja Integrity näkyvät ja elävät arjessamme niin keskinäisessä kanssakäymisessämme kuin johtamisessa ja liiketoiminnassamme.

  1. Uskallamme luvata, että meillä saat työkaveriksesi ja sparraajiksesi joukon kovia talouden ammattilaisia. Oman tiimisi lisäksi tukenasi on taloushallinnon palvelutuotantomme lähes 70 ammattilaista jakamassa osaamistaan ja ratkaisemassa mahdollisesti kohtaamiasi haasteita.
  2. Sinun työhösi liittyy voimakkaasti osallistuminen toimintamme ja järjestelmiemme kehittäminen. Tämä tuo rikkautta ja monimuotoisuutta työhösi. Pääset itse vaikuttamaan siihen, kuinka omaa työtämme kehitämme ja sujuvoitamme. Olet ohjaksissa, kun muovaat omaa arkeasi ja työelämääsi.
  3. Meillä on kasvollinen omistaja, mikä tarkoittaa kehittymistä ja tavoitteiden eteen työskentelyä myös pitkällä tähtäimellä. Emme hae pikavoittoja vaan meille on tärkeää työmme laatu, työkaveriemme ja liiketoimintamme tukeminen sekä henkilöstömme menestymisen mahdollistamiseen. Siksi sinäkin menestyt kanssamme.
  4. Meidän kanssamme pääset oppimaan valtavasti uutta. Me pidämme huolta osaamisestamme. Voimakas kasvumme kirittää meitä oppimaan ja kehittymään myös henkilökohtaisesti – meillä et polje paikallaan. Kasvavana kansainvälisenä ja monimuotoisena konsernina pystymme tarjoamaan sinulle vaihtoehtoisia ura- ja kehittymispolkuja.
  5. Tulet työskentelemään yhteisössä, jolle työn laatu ja halu auttaa on tärkeää. Vaikka työtämme ohjaa usein aikataulut, on sinulla kuitenkin työssäsi paljon vapautta päättää siitä, miten ja missä työsi teet. Joustavuutesi vastapainoksi myös me joustamme sinun suuntaasi.


Työ tarvitsee osaajansa – sinut?

Jotta onnistut tehtävässäsi, on sinulla jo kokemusta sekä osaamista kirjanpidosta. Olet siis työskennellyt aiemmin esimerkiksi kirjanpitäjänä ja hallitset myös tilinpäätökset. Mikäli takataskustasi löytyy kokemusta myyntireskontran hoitamisesta, verotuksesta ja/tai raportoinnista, pääset näitä taitoja työssäsi hyödyntämään.

Meidän työssä on tärkeää luontainen halu auttaa – mehän autamme työkavereitamme menestymään omassa työssään. Paineensietokyky ja asiakaspalvelualttius ovat siis meillä valttia. Kasvu ja kehitystyö tuovat työhömme muutosta, joten siihen suhtaudut laillamme myönteisesti. Luonnollisesti meidän työmme vaatii myös tarkkuutta ja huolellisuutta. Koska tulet työssäsi olemaan yhteydessä emoyhtiömme kollegoiden kanssa, englannin kieltä tulet työssäsi tarvitsemaan.  

Miltä kuulosti? Haluatko tulla työkaveriksemme?

Tähän tehtävään voit hakea oheisen hakulomakkeen kautta 22.7.2019 mennessä. Koska parhaillaan on lomakausi, saattaa haussa olla pientä viivettä mutta pyrimme käymään hakemuksia läpi ja tapaamaan mahdollisesti tehtävästä kiinnostuneita jo hakuaikana, joten älä suotta odota viimeiseen päivään.

Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävääsi tai meillä työskentelyyn liittyen, Henri juttelee mielellään niistä kanssasi lisää. Henrin tavoitat parhaiten puhelimitse 050 590 9948 torstaina 27.6.2019 klo 14:00 – 16:00 tai keskiviikkona 3.7.2019 klo 9:00 – 11:00.  Voit myös laittaa sähköpostia henri.kallio@newsec.fi.

Lähetä hakemus

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro heille!

Asiantuntijapalvelumme

Helsinki

Mannerheiminaukio 1 A
00100 Helsinki Ajo-ohjeet +358 20 742 0400

Tervetuloa meille töihin!

Kasvamme voimakkaasti asiakkuuksiemme myötä ja rekrytoimme kiinteistöalan ammattilaisia jatkuvasti! Lue lisää asiantuntijapalveluistamme ja jätä rohkeasti yhteystietosi meille "Connect"-toiminnon kautta tai hakemalla suoraan avoinna olevaan tehtävään. 

GPTW2019Teamtailor.png

Meillä Newsecissä työskentelet kiinteistöalan huippuasiantuntijoiden kanssa. Olemme jo 12. kertaa yksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -tutkimuksen mukaan. Olemme vahvasti arvojohdettu yritys ja välitämme kollegoistamme, työstämme ja asiakkastamme. Meillä kaikille annetaan vastuuta ja valtaa alusta alkaen. 

Kulttuurimme on ihmiskeskeinen. Meillä tehdään tiiviisti töitä yhdessä,  hauskanpitoa unohtamatta.

 

  • The Full Service Property House

    Newsec on Pohjois-Euroopan ainoa täydenpalvelun kiinteistöalan yritys. Siksi meillä on tarjota urapolkuja niin Suomessa kuin ulkomailla. Panostamme vahvasti toimintamalliemme kehittämiseen ja haluamme palvella asiakkaitamme kiinteistöalan palveluiden edelläkävijänä.

  • Passion for Colleagues

    Joustavat työajat ja etätyön mahdollisuus ovat osa toimintakulttuuriamme. Meillä ihmisistä välitetään henkilökohtaisesti ja otamme huomioon yksityiselämän tilanteet. Kannustamme kaikkia itsestä huolehtimiseen ja näin syntyy tunne, että Newsecissä jokainen on ihmisenä arvokas - ei vain työntekijänä.

  • Hyvät edut

    Newsec tarjoaa hyvät henkilöstöedut. Työterveyshuoltoa tukemassa on Laaja Terveysturvavakuutus ja lisäksi mm. tapaturmavakuutus vapaa-ajalle sekä sairaan lapsen hoitopalvelu. Käytössämme on Edenred Duo -kortti lounas- ja virike-etuineen sekä paljon muuta.

Joko Newsec on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@newsec.fi
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta